Rejlers auditoi Salpausselällä järjestettyjen pohjoismaisten hiihtolajien MM-esikisojen ympäristöjärjestelmän.

Tapahtumajärjestelyjen vastuullisuus oli tärkeä osa Lahdessa järjestettävien pohjoismaisten hiihtolajien MM-esikisojen toteutusta. Auditoinnissa keskityttiin selvittämään, miten kisojen ympäristöasiat huomioitiin käytännössä. Tärkeimpiä näkökohtia olivat jätehuollon organisointi, hankintojen ympäristökriteerit ja ympäristöasioiden viestintä.

Vastuullisia urheilutapahtumia halutaan edistää, koska niillä on suora vaikutus ympäristöön ja hankintaketjujen kautta vaikutukset ylettyvät globaalille tasolle. Lisäksi suurten kävijämäärien ansiosta ihmisten ympäristötietoisuuteen ja -asenteisiin voidaan vaikuttaa osana kisakokemusta.

Kisojen ympäristövaikutusten vähentäminen näkyi esimerkiksi materiaalien hyötykäytön lisäämisessä ja jätteiden määrän vähentämisessä. Kisoissa tarjottiin lähiruokaa ja käytettiin biohajoavia kertakäyttöastioita. Rakenteissa ja huonekaluissa oli hyödynnetty kierrätysmateriaaleja. Jäteastioita oli runsaasti ja jätteet lajiteltiin.
Tehdyt toimenpiteet olivat suunnitelmien mukaiset ja täyttivät Ekokompassi-kriteerit, joten Salpausselän kisat läpäisi auditoinnin.

Ekokompassi-sertifikaatti on pk-yrityksille ja tapahtumille
sopiva ympäristöjärjestelmä. Lisätietoja Ekokompassi-ympäristöjärjestelmästä: www.ekokompassi.fi

Yhteyshenkilö:
Mikko Heikkinen, puhelin 040 8011 854,mikko.heikkinen(at)rejlers.f

Lumi Lahti 1549x1033