15.12.2022

Future Energy Solutions -konferenssi keräsi alan huippuja Lappeenrantaan

Lappeenrannan kaupunki järjesti yhdessä LUT-yliopiston kanssa Future Energy Solutions (FES) -konferenssin 8.-9.11.2022 LUT:lla. Konferenssin pääteema Kohti energiaomavaraista Eurooppaa oli hyvin ajankohtainen sekä alueellisesti että koko Euroopan laajuisesti. Esityksissä käsiteltiin mm. vetytaloutta, vetylaaksojen roolia Euroopassa, energiavarastoja ja pienydinvoimaloita. Konferenssissa tuotiin esille myös alueellisesti tärkeitä energiamurrokseen liittyviä investointihankkeita.

Hybriditilaisuutena järjestettyyn konferenssiin saapui paikan päälle noin 300 energia- ja ympäristöalan asiantuntijaa verkostoitumaan ja jakamaan tietoa. Konferenssissa oli korkean tason puhujia Euroopan komissiosta, Suomen hallituksesta, yrityksistä ja tutkimusyhteisöistä. Tapahtuman esitysmateriaaleista ne, joihin on saatu julkaisulupa, löytyvät alla olevan linkin takaa sivun alalaidasta.

FES-konferenssi järjestettiin tänä vuonna toista kertaa ja tapahtuma on tarkoitus järjestää jatkossa kahden vuoden välein.

Laita jo kalenteriin seuraava Future Energy Solutions -konferenssi: 10.-11.9.2024