25.11.2021

Lappeenrannan Green Leaf -voittovuosi huipentuu kaupunkilaisten yhteiseen juhlapäivään 10. joulukuuta

green_leaf_-voittajakaupunki_lappeenranta.jpg

Kuluneena vuonna Lappeenranta on viettänyt EU-komission kaupungille myöntämän European Green Leaf -palkinnon voittovuotta. Vuoden toimintaa sekä saavutuksia juhlistetaan päättäjäispäivänä 10.12.2021, jolloin luvassa on monipuolista ohjelmaa ympäri kaupunkia sekä kansainvälisiä tervehdyksiä.

Päättäjäispäivän ohjelma on asukkaille avoin ja maksuton. Päivän aikana tutustutaan tulevaisuudentutkimukseen, vieraillaan luonnossa ja valmistaudutaan jouluun. Vaikka voittovuosi päättyy, niin Lappeenrannan määrätietoinen ympäristötyö jatkuu. Siksi päättäjäispäivänä käännetään jo katse tulevaisuuteen.

Koko kaupungin yhteinen voittovuosi

Green Leaf -voittovuotta on toteutettu aktiivisesti yhdessä kaupunkilaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Vuoden aikana kaupungissa on esimerkiksi kunnostettu luontokohteita ja otettu rohkeasti käyttöön uusia innovatiivisia palveluita, kuten sähköpyörien latauspisteitä, älyroskiksia sekä luontoreitin varrelta vuokrattavia soutuveneitä.

Koronasta huolimatta tapahtumia on järjestetty yli 70. Päätapahtumat järjestettiin elo-lokakuussa. Green Leaf -vuosi on koonnut kaupunkilaisia ja yrityksiä yhteen toimimaan vastuullisemman Lappeenrannan eteen. Green Leaf on myös vauhdittanut globaaleihin haasteisiin vastaamista. Olemme saaneet Lappeenrantaa nostettua laajasti kansalliseen ja kansainväliseen tietoisuuteen, kertoo kaupungin ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen.

− Vuosi on sisältänyt loistavia avauksia, tapahtumia ja toimenpiteitä, sekä ikimuistoisia hetkiä. Tämän tittelin ja vuoden ansiosta Lappeenranta on siirtynyt pysyvästi eurooppalaisten vihreiden edelläkävijäkaupunkien joukkoon.

Nyt kaupungissa varaudutaan jo tuleviin haasteisiin. Green Leaf -vuoden aikana on laadittu kaupungille uusi strategia, joka tähtää entistä laajempaan ja monipuolisempaan vastuullisten ratkaisujen edistämiseen. Uusi strategia on nimeltään “Kestäviä Menestystarinoita”, mikä kuvaa hyvin kunnianhimoisia tavoitteita kestävän kehityksen alueella.

Juhlallista avajaistunnelmaa

Green Leaf -päättäjäisten kunniaksi vietetään Rakuunamäen uudistetun leikkipuiston, Uus-Lavolaan valmistuneen terveyspolun sekä Joutsenoon valmistuvan monitoimikodan avajaisia. Rakuunamäen leikkipuiston avaa lasten ja nuorten lautakunnan jäsen Antti-Pekka Kaarna kello 10. Avajaisseremoniaan osallistuu myös Snellmanin päiväkodin lapsia.

Leikkipaikkaa varten hankittiin uusi niittyaiheinen iso keinulauta, uusi karuselli ja penkki-pöytäryhmä sekä uudet keinutelineet. Penkit ja roska-astiat kunnostettiin myös. Leikkipaikalle tunnusomainen hevosen muotoinen liukumäki jätettiin paikalleen.

Avajaisiin osallistuvan kaupunginpuutarhuri Laura Ratilaisen mukaan tulevaisuus on otettu huomioon myös leikkipaikkaa uudistettaessa.

− Rakuunamäen kehittyessä asuinalueeksi tulee todennäköisesti leikkipaikankin suosio kasvamaan, joten siihen panostaminen oli tässä kohtaa ajankohtaista.

Noin kilometrin pituinen Uus-Lavolan terveyspolku avautuu kello 15.30 ja se valaistaan päättäjäisten kunniaksi tunnelmallisesti lyhdyin ja heijastimin. Reitille on hyvä varustautua myös omalla taskulampulla.

Terveyspolulla esitellään opastauluissa luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksia. Terveyspolulle on opastus Näätäkarankadulta (Google Mapsin mukaan Tilsalankatu). Polulla on muun muassa Saimaan latu ry:n järjestämä mehutarjoilu. Terveyspolulle suositellaan saapuvan kävellen, pyörällä tai julkista liikennettä hyödyntäen. Polkua lähin paikallisliikenteen reitti on linja 1, ja linja-autosta kannattaa jäädä pois Sammonlahdenkadun pysäkillä. Terveyspolun läheisyydessä ei ole julkista parkkialuetta.

Joutsenoon rakenteilla olevan monitoimikodan avajaisia vietetään kello 10–12. Kota sijaitsee Joutsenon liikuntahallin lähimaastossa, päiväkodin ja koulun välittömässä läheisyydessä. Monitoimikotaa voivat hyödyntää esimerkiksi asukkaat ja urheiluseurat, mutta se tukee myös esiopetusryhmiä lähiluonnon pedagogisena oppimisympäristönä.

Kestävää joulunodotusta

Päättäjäispäivän kunniaksi kello 10 sytytetään joulutähti Lappeen Marian kirkon kellotapuliin. Joulutähden sytyttäminen kuvastaa, kuinka seurakunta tuo yhteistyötahojensa kanssa joulunodotukseen valoa. Valotähden sytyttämisen yhteydessä lauletaan myös muutama joululaulu. Lappeenrannan seurakuntien nettisivuilla avautuu samalla virtuaalinen joulukalenteriluukku, joka sisältää kaupungin ympäristöaiheisen joulutervehdyksen.

Lappeenrannan kaupungin nuorisotoimi järjestää päättäjäisiin jouluisen askarteluillan yli 12-vuotiaille lapsille ja nuorille kello 16–19. Askartelussa käytettävät kierrätysmateriaalit ja välineet löytyvät tapahtumapaikalta nuorisotila Monarilta. Askarteluillassa valmistetaan joululahjoja ja koristeita kierrätysmateriaaleista. Lisäksi on mahdollisuus tehdä sähköisiä joulukortteja ja itse askarreltuja lahjakortteja aineettomiin joululahjoihin. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Saimaan ammattiopisto Sampon kanssa.

Tulevaisuuden Lappeenranta – työ ilmaston hyväksi jatkuu

Green Leaf -voittovuoden päättäjäiset kokoavat asiantuntijat ja asukkaat tulevaisuuden äärelle. Turning a New Leaf – A Look into the Future -tilaisuuden livestriimi alkaa kello 12.30 kaupungin YouTube -kanavalla.

Englanninkielisessä verkkolähetyksessä kuullaan kansainvälisiä näkemyksiä ja tervehdyksiä tulevaisuusteemaan liittyen. Videotervehdyksensä lähettävät muun muassa vuoden 2021 toinen Green Leaf -voittajakaupunki Gabrovo Bulgariasta sekä Euroopan komissio. Tilaisuudessa esitetään myös Lappeenrannan Green Leaf -voittovuoden video, jonka on tuottanut Nuijamies.

Miten asumme ja elämme vuonna 2050?

Suomenkielisellä asiantuntijaluennolla tarkastellaan Lappeenrantaa Turun yliopiston tulevaisuudentutkija Essi Silvosen johdolla. Asukastilaisuus alkaa Kulttuuritila Nuijamiehessä kello 14.30 ja se livestriimataan Greenrealityn YouTube -kanavalla.

Tilaisuudessa visioidaan, millaista elämä Suomen ilmastopääkaupunki Lappeenrannassa onkaan vuonna 2050: Miten asumme ja liikumme, miten työskentelemme ja rentoudumme, mistä löydämme elämäämme merkitystä?

Green Leaf päättäjäispäivä huipentuu Meren tuomat -dokumenttielokuvan näytökseen kulttuuritila Nuijamiehessä kello 17. Anna Antsalon ohjaama ja käsikirjoittama sekä yhdessä Susumu Miyazun kanssa kuvaama elokuva seuraa kolmea rantojen haravoijaa eli rantaviivojen aarteiden etsijää, joita yhdistää syvä huoli ympäristöstä.

Elokuva tekee yhteistyötä ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa. Yhteistyöllä nostetaan Itämeren ja Suomen järvien muoviroskaongelmaa kansalaisten tietoisuuteen sekä kannustetaan kaikkia lähtemään Siisti Biitsi -rantojensiivoustalkoo-ohjelmaan, joka on käynnissä jo seitsemättä vuotta.

Päivän ohjelman aikataulu:

10.00 Rakuunamäen leikkipaikan avajaiset, Vilho Petter Nenosen puisto
10.00 Joulutähden sytytys, Keskuspuiston kellotapuli
10.00–12.00 Joutsenon monitoimikodan avajaiset
12.30–14.00 Turning a New Leaf – A look into the Future -livestriimi
14.30–16.00 Tulevaisuusluento: Elämää Suomen ilmastopääkaupungissa vuonna 2050, Kulttuuritila Nuijamies + livestriimi
15.30–18.00 Uus-Lavolan terveyspolun avajaiset, opastus Näätäkarankadulta (Tilsalantieltä)
16.00–19.00 Tee ite joulu! -tapahtuma nuorille, Monarin nuorisotila, Anni Swanin katu 7 (PERUTTU koronarajoitusten johdosta)
17.00–18.15 Meren tuomat -dokumenttielokuva, Kulttuuritila Nuijamies

Linkit:

Lappeen kellotapuli - Joulukalenteri 2021 - Lappeenrannan seurakunnat
Meren tuomat -traileri

YouTube-striimilinkit:

Turning a New Leaf – A Look into the Future kello 12.30

Elämää Suomen ilmastopääkaupungissa vuonna 2050 kello 14.30

Lisätietoja:

Kati Korhonen, projektipäällikkö, Green Leaf
p. 040 354 2799, kati.m.korhonen(at)lappeenranta.fi

Ilkka Räsänen, ympäristöjohtaja
p. 040 081 5284, ilkka.rasanen(at)lappeenranta.fi