28.6.2022

Lappeenrannan Green Leaf -voittovuosi toi tullessaan muun muassa luontokohteita eri puolille kaupunkia – koko vuosi toimenpiteineen on koottu raporttiin

Lappeenrannan kaupunki vietti vuonna 2021 European Green Leaf -voittovuotta. Green Leaf on Euroopan komission järjestämä kilpailu alle 100 000 asukkaan kaupungeille, joiden ilmastotoimet ovat esimerkillisiä ja edistyksellisiä. Voittovuoden ansiosta muun muassa parannetut luonnossa liikkumisen, roskien lajittelun, kaupunkiviljelyn sekä sähköpyöräilyn mahdollisuudet ovat jääneet kaupunkilaisten käytettäviksi.

Kaikki Lappeenrannan voittovuoden toimenpiteet on koottu englanninkieliseen raporttiin, johon voi tutustua Greenreality-sivustolla. Vuoden tunnelmia on koottu myös videolle.

Lähiluontokohteita eri kaupunginosissa

Lappeenranta rakensi ja kunnosti vuoden aikana useita luontokohteita. Suositun Skinnarilasta alkavan läntisen rantaraitin jatkeeksi rakennettiin Kanavansuulle ulottuva itäinen rantaraitti yhdistämällä Lauritsalan, Saimaan kanavan ja Kanavansuun alueen ulkoilumaastot. Rantaraitit muodostavat nyt yli 20 kilometrin mittaisen reitin pitkin Saimaan rantaviivaa.

Lisäksi Pappilanniemen luontopolku kunnostettiin ja Pappilansalmen yli toteutettiin veneylitysmahdollisuus. Yhteiskäyttöisillä soutuveneillä voi siirtyä Pappilanniemestä Pieneen Lamposaareen ja uudelle Mikonsaaren luontopolulle, jonka varrelle rakennettiin myös laavu. Muita Green Leaf -vuonna toteutettuja luontokohteita ovat Uus-Lavolan terveysmetsä, Vipeleen suon luontoreitti ja Joutsenon monitoimikota.

Kaupunkiviljelyä, älykkäitä kierrätysratkaisuja ja kestävää liikkumista

Luontokohteiden lisäksi Green Leaf -voittovuosi on jäänyt Lappeenrannassa näkymään yhteisöllisenä kaupunkiviljelynä. Jatkona viime vuoden hyville kokemuksille kaupungin päiväkotien pihoilla kasvatetaan tänäkin vuonna kasvilavoilla hyötykasveja, kuten salaattia ja porkkanaa.

Rakuunamäellä puolestaan paikalliset vapaaehtoiset jatkavat viime vuonna perustetun yhteisöpuutarha Plantiksen toimintaa. Etelä-Karjalan Vuoden 2021 maisematekona palkittu yhteisöpuutarha sijaitsee Vilho Petter Nenosen puistossa, jossa voi osallistua viljelytoimintaan. Tänä vuonna yhteisöpuutarhassa järjestetään myös tapahtumia.

Keskuspuiston, Linnoituksen ja Satamatorin alueilla sijaitsevat roska-astiat puristavat roskat tiiviiksi ja ilmoittavat täyttymisestään, mikä helpottaa jätehuoltoa roska-astioiden tyhjennyksen suunnittelua. Älyroskikset toimivat aurinkosähköllä.

Keskusta-alueelle asennettiin voittovuonna myös kolme sähköpyörien latausasemaa kestävän liikkumisen ja matkailun helpottamiseksi. Maksuttomat latauspisteet sijaitsevat Satamatorilla, Kauppatorilla ja Marianaukiolla. Latausasemissa on sähköpistoke pyöräilijän oman laturin liittämistä varten, ja jokaisella asemalla on latauspaikka neljälle sähköpyörälle.

Ilmastotyö jatkuu kotimaassa ja kansainvälisesti

European Green Leaf -voittovuotensa aikana Lappeenranta sai kansainvälistä näkyvyyttä ja pääsi jakamaan kestäviä käytäntöjään niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen kertoo, että vaikka voittovuosi on päättynyt, niin kaupungin kunnianhimoinen työ ympäristön hyväksi jatkuu yhä.

– Voittovuoden seurauksena Lappeenranta on valittu yhtenä edelläkävijäkaupunkina Euroopan unionin ilmastoneutraalien kaupunkien Climate-Neutral and Smart Cities -missioon. Missioiden kautta Euroopan unioni ratkaisee globaaleja ja yhteiskunnallisia haasteita.

– Lappeenrannassa keskitymme tällä hetkellä yhteiskunnan kestävyystavoitteisiin, kuten kiertotalouteen, liikkumiseen ja energiakysymyksiin, hän kuvaa.

Lisätietoja:

Ilkka Räsänen, ympäristöjohtaja, Lappeenrannan kaupunki

p. 040 081 5284, ilkka.rasanen(at)lappeenranta.fi