8.6.2020

Lappeenrannan tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä - asukkailta toivotaan näkemyksiä valmisteilla olevaan ilmasto-ohjelmaan kesä-heinäkuun vaihteeseen mennessä

Lappeenrannan kaupunki pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Kaupunki valmistelee tavoitteeseen pääsemisen tueksi ilmasto-ohjelmaa vuosille 2021-2030.

Ohjelmassa esitellään tavoitteiden lisäksi toimenpideohjelma sekä riskien ja haavoittuvuuksien analyysi kaupungin ilmastotoimenpiteiden toteuttamista. Se toimii samalla kaupungin eri toimijoita yhdistävänä punaisena lankana, jonka avulla edetään kohti yhteistä tavoitetta.

Kaupungin ympäristöjohtaja Ilkka Räsäsen mukaan Lappeenrannan tavoitteena on, että kasvihuonepäästöjä saadaan vähennettyä 80 %. Hiilineutraalisuutta varten tarvitaan myös 20 % hiilinieluja tai kompensaatioita.

- Hiilineutraalisuus tarkoittaa sitä, että kaupungin alueella kasvihuonekaasupäästöjen lähteiden, nielujen ja kompensaatioiden yhteenlaskettu päästö on nolla.

- Hiilinielu puolestaan on menetelmä tai ratkaisu, jolla hiiltä sidotaan pysyvästi varastoon esimerkiksi maaperään, metsään tai suohon. Kompensaatio taas pitää sisällään ratkaisuja, joilla päästöjä voidaan vähentää muualla kuin kaupungin alueella tai joiden avulla uusiutuvaa energiaa voidaan kasvattaa yli tarpeen.

Asukkailta toivotaan näkemyksiä ohjelmaluonnoksesta ja toimenpiteistä

Kaupungin ilmasto-ohjelmaa on valmisteltu kevään 2020 aikana. Ohjelmasta on valmistunut luonnos, joka on nähtävillä 4.6.-3.7. välisenä aikana Lappeenrannan kaupungintalolla asiakaspalvelukeskus Winkissä (Villimiehenkatu 1) sekä Greenreality-verkkosivustolla.

Asukkailta toivotaan näkemyksiä ohjelman luonnoksesta. Mahdolliset mielipiteet tulee jättää viimeistään 3.7.2020 osoitteeseen Lappeenrannan kaupunki, Greenreality-palvelut, Kirjaamo, PL 11, 53101 Lappeenranta tai sähköisesti kirjaamo@lappeenranta.fi.

Asukkaat voivat myös osallistua verkkokyselyyn ja kertoa oman näkemyksensä siitä, miten Lappeenranta saavuttaisi hiilineutraalisuuden. Kysely on avoinna 30.6. asti.

Ilmasto-ohjelman luonnos ja valmistelu: /www.greenreality.fi/greenreality-lappeenrannassa/strategia/uuden-ilmasto-ohjelman-valmistelu

Verkkokysely, avoinna 30.6. asti: https://response.questback.com/lappeenrannankaupunki/ilmasto

Lisätietoja:

Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen
Puh. 040 081 5284, ilkka.rasanen(a)lappeenranta.fi

Ilmasto-koordinaattori Petri Kero,
Puh. 040 653 0508, petri.kero(a)lappeenranta.fi