23.11.2016

Luonnonsuojelupiirin ympäristöpalkinnot EKJH:lle ja Kattelussaaren osakaskunnalle

Luonnonsuojelupiirin ympäristöpalkinnot EKJH:lle ja Kattelussaaren osakaskunnalle

Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piirin ympäristöpalkinnot myönnettiin tänä vuonna Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:lle ja Kattelussaaren osakaskunnalle.

Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:lle palkinto myönnettiin kiitoksena kesäisestä ilmaiskampanjasta. Yhtiö toteutti kesällä kampanjan, jonka aikana kotitalouksien jätejakeiden pienerät saattoi tuoda veloituksetta kaikille Etelä-Karjalan jäteasemille sekä Kukkuroinmäen jätekeskukseen.

Kampanja oli erittäin suosittu ja laajasti käytetty. Kampanja oli suuri työponnistus jäteyhtiön henkilökunnalle ja taloudellinen ponnistus yhtiölle. Kampanjan myönteiset vaikutukset ovat merkittävät. Suuri määrä jätettä päätyi sinne, minne se kuuluukin, eli jäteasemille ja jätekeskukseen. Toisaalta jätehuoltoyhtiön vastaanottopalvelut ovat tulleet tutuksi sellaisillekin ihmisille, jotka eivät aiemmin ole jätekeskuksessa tai jäteasemilla asioineet.

Kattelussaaren osakaskunta sai palkinnon ansiokkaasta päätöksestään laajentaa vapaaehtoisesti kalastusrajoitusaluetta ja turvata näin paremmin saimaannorpan esiintymis- ja liikkumisalueita. Kattelussaaren osakaskunnan toimialue koostuu Joutsenon ja Taipalsaaren vesialueista Suur-Saimaalla.

Lisätietoja palkinnosta löytyy Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piirin sivuilta.