5.3.2020

Millaista tulevaisuuden liikkuminen on Lappeenrannassa?

Lappeenrannan kaupunki on käynnistänyt kestävän liikkumisen suunnitelman laatimisen. Kestävällä liikkumisella tarkoitetaan ympäristön ja yhteiskunnan kannalta suotuisia kulkutapoja, jotka ovat myös taloudellisia, sujuvia ja turvallisia sekä liikkujan terveyttä kohentavia. Tällaisia kulkutapoja ovat muun muassa jalankulku, pyörä- ja joukkoliikenne. Lappeenranta tavoittelee laadittavalla suunnitelmalla laaja-alaisia ja positiivisia vaikutuksia kaupunkiympäristön viihtyisyyteen sekä kaupunkilaisten hyvinvointiin. Lisäksi suunnitelma tukee osaltaan kaupungin ilmastotavoitteiden toteutumista.

Kestävän liikkumisen suunnitelman laadinnassa otetaan huomioon kaupungin käynnissä olevat muut suunnitelmat, kuten Lappeenrannan ilmasto-ohjelman päivittämistyö ja vihreän teemayleiskaavan Horisontin laatiminen. Eri työt tukevat Lappeenranta 2033 -strategiaa, jossa yhteisenä keskeisenä teemana on puhdasta ja kestävää.

Tule mukaan vaikuttamaan

Tavoitteena on muodostaa selkeä suunnitelma siitä, miten kestävää liikkumista edistetään Lappeenrannassa. Jotta suunnitelmasta tulisi mahdollisimman onnistunut, Lappeenrannan kaupunki toivoo asukkaiden näkemyksiä aiheeseen. Kaupunkilaiset voivat tulla keskustelemaan suunnittelijoiden kanssa Makea Coffeeseen tiistaina 10.3. kello 16–19, jossa 150:lle ensimmäiselle osallistujalle on luvassa ilmainen kahvitarjoilu.

- Tilaisuudessa on mahdollisuus vaikuttaa Lappeenrannan kaupungin kestävän liikkumisen suunnitelman lisäksi Horisontti - teemayleiskaavoitukseen ja vuosille 2020-2030 laadittavaan ilmasto-ohjelmaan ja ehdottaa toimenpiteitä liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi, sanoo kaupungininsinööri Olli Hirvonen.

Tilaisuudessa on mahdollista myös valokuvauttaa itsensä ja päästä joukkoliikenne Joukon mainoskasvoksi.

- Kuvauksiin osallistuminen on helppoa, riittää että ilmoittaudut mukaan tapahtumassa. Osallistujat saavat palkkioksi myös joukkoliikenteen päivälipun, Hirvonen kertoo.

Lappeenrannan yliopisto- ja AMK-opiskelijoille suunnattu tilaisuus kestävän liikkumisen suunnitelmasta järjestetään keskiviikkona 11.3. kello 13–16 Lappeenrannan yliopistolla.

Asukastilaisuuksien lisäksi suunnitelmaan voi vaikuttaa vastaamalla sähköiseen kyselyyn. Kestävän liikkumisen suunnitelmaa varten kerätään Lappeenrannassa asuvien ja liikkuvien näkemyksiä kestävän liikkumisen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan kaupunkipyörien käyttöoikeus vuodelle 2020, joukkoliikenteen Waltti -kuukausilippuja (3 kpl) ja Hertz-sähköauton vuokraus viikonlopun ajaksi. Kysely on auki 4.–29.3.2020 ja voit vastata siihen osoitteessa www.webropol.com/s/lappeenrantaliikkuu

Tervetuloa vaikuttamaan siihen, miten Lappeenrannassa liikutaan tulevaisuudessa!


Yhteystiedot:
Kaupungininsinööri Olli Hirvonen, puh 040 670 1566

Asukastilaisuudet kestävän liikkumisen suunnitelmaan liittyen:

  • kaikille avoin tilaisuus ti 10.3. Makea Coffeessa, kauppakeskus Armadasa
  • Lappeenrannan yliopisto- ja AMK-opiskelijoille suunnattu tilaisuus keskiviikkona 11.3. kello 13–16 LUT-yliopistolla

Yhteystiedot:
Kaupungininsinööri Olli Hirvonen, puh 040 670 1566