1.5.2016

Pyöräilyviikolla ohjelmaa koko perheelle

Pyöräilyviikolla ohjelmaa koko perheelle

Valtakunnallisen pyöräilyviikon 7.–15.5.2016 aikana Lappeenrannassa järjestetään pyöräilyyn liittyviä tapahtumia koko perheelle. Viikko alkaa lauantaina 7. toukokuuta näyttävällä pyöräparaatilla, joka starttaa Kansalaistorilta klo 13 ja kulkee läpi keskustan satamarantaan. Pyöräilyviikon aikana aloitetaan myös läpi kesän jatkuvat junnupyöräilyharjoitukset.

Lappeenrannan Pyöräilijät ry:n sihteeri Matti Pesu kannustaa lappeenrantalaisia mukaan pyöräparaatiin ja pyöräilyviikon tapahtumiin koko perheen voimin.

– Paraatin teemana on ”Pyörällä koko perhe”. Viikon aikana aloitamme koko kesän jatkuvat junnuharjoitukset. Mukaan otetaan lapsia alle kouluikäisistä 15-vuotiaisiin, ja kesken kauttakin voi tulla mukaan. Kokoonnumme kerran viikossa. Ohjaajina on kokeneita pyöräilijöitä, Matti Pesu lupaa ja kertoo, ettei vastaavanlaista junnuharjoittelua ole aiemmin Lappeenrannassa järjestetty.

Junnuharjoituksiin sisältyy maasto- ja maantiepyöräilyn opastusta, ajoharjoituksia ja yhteisiä retkiä. Myös pyörän huoltamista ja liikennesääntöjä opetellaan.

Pyöräilyviikon ohjelmaan sisältyy esimerkiksi arkkitehtien Mikko Heikkilän ja Matti Veijovuoren vetämä kaupungin länsialueelle suuntautuva arkkitehtuuripyöräily 12.5. sekä koko perheelle sopiva kirkkopyöräily 11.5. Pyöräsuunnistukseen voi osallistua läpi viikon.

Pyöräilyviikko huipentuu Vuoden 2016 Työmatkapyöräilijän ja Vuoden 2016 Pyöräilyteon julkistamiseen lauantaina 14.5. Arvonimien saajat julkistetaan Kansalaistorilla Fashion by day -tapahtuman yhteydessä. Vuoden Pyöräilyteko -arvonimi annetaan Lappeenrannassa tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Lappeenrannan kaupungin markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö Mirka Rahman muistuttaa, että WWF:n Earth Hour City Challenge -kilpailun yleisöäänestyksessä teemaksi vaihtuu juuri pyöräilyviikon aikana liikenne, liikkuminen ja kuljetus (9.–13.5.). Kilpailussa kannustetaan kaupunkeja ilmastonmuutosta ehkäisevään työhön, ja Lappeenranta on ainoana suomalaiskaupunkina mukana tämänvuotisessa kilpailussa.

Varsinaisen kilpailuvoittajan valitsee tuomaristo, mutta virallisen kilpailun rinnalla yleisö valitsee oman suosikkinsa äänestämällä sekä jakamalla hyviä käytäntöjään sosiaalisessa mediassa.

– Kertokaa pyöräilykokemuksianne ja hehkuttakaa Lappeenrannan upeita Saimaan rantareittejä sosiaalisessa mediassa. Pyöräilyviikolla aloitamme Lappeenrannassa upean pyöräilykesän. Luvassa on muun muassa heinäkuun lopulla järjestettävät Lappeenrannan ensimmäiset Willimiesajot. Mennään joukolla reittien varrelle kilpailijoita kirittämään, Rahman kannustaa.

WWF:n kilpailun yleisöäänestyksessä Lappeenrantaa voi äänestää ja antaa myös kehitysehdotuksiaan osoitteessa welovecities.org/lappeenranta. Lappeenranta-kokemuksiaan voi jakaa sosiaalisessa mediassa tunnisteella #weloveLappeenranta.

Pyöräilyjärjestöt ja aktiivipyöräilijät ovat pyöräilyviikon ja Lappeenrannan pyöräilykesän tapahtumien vetovastuussa. Sponsoreina on yrityksiä. Kaupunki osallistuu tapahtumien markkinointiin ja luo suotuisia olosuhteita niin pyöräilijöille kuin tapahtumillekin.

Pyöräilyviikon ohjelma on julkaistu osoitteessa www.icyclelpr.fi

LISÄTIETOJA

Lappeenrannan Pyöräilijät ry
sihteeri Matti Pesu,
puh. 040 534 0455
mattipesu@gmail.com

Lappeenrannan kaupunki
Markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö
Mirka Rahman,
puh. 040 849 9161
mirka.rahman@lappeenranta.fi