29.4.2024

Suomen ensimmäinen pienydinvoimala suunnitteilla Lappeenrantaan – kaupunki hakee teollisia kumppaneita mukaan

Lappeenrannan kaupunki tekee parhaillaan selvitystä pienydinvoimasta. Kaupunkiin on suunnitteilla Suomen ensimmäinen tutkimus- ja koulutuskäyttöön tarkoitettu pienydinreaktori.

Taustalla on muutoksessa oleva energiajärjestelmä sekä halu siirtyä suomalaisen energiantuotannon osalta päästöttömiin energialähteisiin. Pienydinvoima on keino vähentää lämmöntuotannon hiilidioksidipäästöjä ja samalla varmistaa säästä riippumatonta, tasaista energiantuotantoa.

Pienydinvoima on keskeinen teema Lappeenrannan kaupungin ja valtion yhteisessä vihreän sähköistämisen ekosysteemisopimuksessa. Ekosysteemisopimuksen tavoitteena on tukea alueen ja organisaatioiden vahvuuksia hyödyntävää innovaatiotoimintaa.

Tavoitteena alueellisen elinvoiman vahvistaminen yhdessä yritysten kanssa

Lappeenrannan kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinonen näkee, että pienydinvoimateknologia mahdollistaa uuden teollisuudenalan kehittämisen sekä vientituotteen luomisen.

– Kaupunki toivoo, että myös paikalliset yritykset innostuisivat osallistumaan uudenlaisen teollisen klusterin rakentamiseen. Liiketoiminnan kasvua on tarjolla esimerkiksi rakennus- ja suunnittelualan yrityksille, maanrakennusalalle sekä metalli- ja energiateollisuudelle.

– Ensimmäisen laitoksen jälkeen tavoitteena on luoda pienydinvoimaloiden sarjatuotantoa sekä Suomen että Euroopan markkinoille, kertoo Heinonen.

Kestävän kehityksen näkökulmasta pienydinvoimala edistäisi myönteisesti hiilineutraalien energialähteiden käyttöä ja paikallisen elinkeinorakenteen kestävää kehittämistä. Lappeenranta haluaa olla mukana varmistamassa, että kaupunkiin suunnitteilla olevan pienydinvoimalan pilottilaitoksen ympärille saadaan edistettyä uutta teollisuudenalaa ja vahvistettua alueellista elinvoimaa. Pilotti edistäisi myös korkeaan paikalliseen osaamiseen perustuvan ja merkittävän mittaluokan laitoksen sijoittumista Etelä-Karjalaan.

Osana pienydinvoimalan valmistelua Lappeenrannassa järjestetään kaksi sidosryhmätyöpajaa. Aiheesta kiinnostuneet yritykset ovat tervetulleita 3.5. järjestettävään työpajaan, jossa tavoitteena on muodostaa yhteisiä näkökulmia toteuttajien ja rahoittajien välille sekä pohtia toteuttamiseen liittyviä haasteita.

Toteutettavuusselvityksen valmistelussa kaupunkia avustaa Ramboll Finland Oy. Mikroreaktorin rakentamista Lappeenrantaan ovat valmistelleet LUT-yliopisto ja yhdysvaltalainen teknologiatoimittaja Ultra Safe Nuclear Corporation. Sähkön ja lämmön yhteistuotannon sekä teollisuuden höyryn tai vedyn tuotannon mahdollistava reaktori tulee olemaan kaasujäähdytteinen. Reaktorin teknologia mahdollistaa lisäksi energian varastoinnin.

Lisätietoja:

Lappeenrannan kaupunki

Markku Heinonen, kehitysjohtaja
Puh. 040 581 1998, markku.heinonen@lappeenranta.fi

Hanna Saira, hankeasiantuntija
Puh. 040 186 3003, hanna.saira@lappeenranta.fi

Lappeenrannan Energia Oy

Arto Nikkanen, toimitusjohtaja
arto.nikkanen@energia.fi