1.11.2016

Vihreä seinä Lappeenrannan kaupungintalon aulaan

Lappeenrannan kaupungintalon ensimmäisen kerroksen aulaan on pystytetty Vihreä seinä. Seinälle on koottu Lappeenrannan saamia tunnustuksia ja kunniakirjoja vihreistä teoista.

Seinällä halutaan kootusti kertoa lukuisista tunnustuksista, joita Lappeenranta on viime vuosina saanut. Paikaksi valittiin kaupungintalon aula, koska Asiakaspalvelukeskus Winkissä käy kaupunkilaisia päivittäin ja kaupungintalo on myös konsertti- ja seminaaripaikka.

Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen korostaa, että asukkaiden osallistuminen vihreän Lappeenrannan luomiseen on tulevaisuuden kannalta oleellista.

– Uskon, että seinä herättää kuntalaisten mielenkiintoa yhteisiin saavutuksiimme. Samalla innostamme ihmisiä henkilökohtaisesti toimimaan maailman tulevaisuuden puolesta. Viestitämme myös vieraillemme, että Lappeenrantaa kehitetään ympäristöystävällisesti ja olemme valmiita jakamaan tietoa ja kokemuksia muiden kuntien kanssa, Räsänen perustelee.

Lappeenrannan kaupunki on saanut viime vuosina lukuisia tunnustuksia ympäristömyönteisestä toiminnastaan, joka liittyy ilmastonmuutoksen torjuntaan, liikkumisen kehittämiseen sekä ilmastoystävälliseen energiaan siirtymiseen.

Tunnustuksia on saatu Suomen Kuntaliitolta, Suomen Luonnonsuojeluliitolta, Suomi Pyöräilee -järjestöltä sekä kansainväliseltä Maailman luonnonsäätiöltä (WWF). Seinällä on myös EKOenergia-sertifikaatti, jonka kaupunki sai siirtyessään käyttämään kiinteistöissään pelkästään EKOenergia-sertifioitua Metsävoimaa ja Tuulivoimaa.

Vihreä seinä avattiin 28.10.2016. Avajaistilaisuudessa Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Järvenpää totesi, että ilmastonmuutosta ehkäisevässä työssä kaupungin rinnalla ovat olleet Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja metsäteollisuus.

– Lappeenrannan kaupunki on pystynyt alentamaan kasvihuonekaasupäästöjä 38 prosenttia vuodesta 1990 vuoteen 2014 mennessä, mikä on valtakunnallisesti hyvä saavutus. Lisäksi käynnissä on paljon kehittämistoimenpiteitä, millä energia- ja ilmastoasioita viedään eteenpäin. Toiminta liittyy keskeisesti myös alueen teollisuuden ja yritysten toimenpiteisiin sekä ennen kaikkea Lappeenrannan teknillisen yliopiston hankkeisiin. Näin myös kaupunki on saanut tukea oman toimintansa kehittämiseen.

Seinän malli on lainattu Lappeenrannan teknilliseltä yliopistolta.

Kuvat: Minna Kivistö


Lisätietoja

Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen,
puh. 0400 815 284,
ilkka.rasanen@lappeenranta.fi

Kansainvälisten asioiden koordinaattori Kati Korhonen
puh. 040 354 2799
kati.m.korhonen@lappeenranta.fi