EKJH:n jätevesipumppaamoa valvotaan Flowroxin ratkaisulla

Yritysverkoston jäsenet hyötyvät toistensa osaamisesta

Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy ja lappeenrantalainen virtauksenhallinta- ja automaatioratkaisuihin keskittynyt Flowrox Oy kuuluvat molemmat alueella toimivaan verkosto Greenreality Networkiin. Noin 40 energia- ja ympäristöalan toimijan muodostama verkosto tekee yhteistyötä ja hyödyntää toistensa osaamista.

Etelä-Karjalan Jätehuollon (EKJH) Kukkuroinmäen käsittelykeskuksella syntyvä jätevesi ohjataan pumppuaseman kautta Lappeenrannan kaupungin jätevedenkäsittelylaitokselle. Yksi tärkeimmistä EKJH:lle asetetuista vaatimuksista pumppaamon toiminnassa on veden tasaisen virtauksen varmistaminen.

Aikaisemmin pumppuaseman valvontaa hoidettiin paikanpäällä tehtävien tarkastusten ja käytännössä paperille tehtävien muistiinpanojen avulla. Nyt uudenlainen teknologia on muuttanut seurannan helpommaksi. Flowroxin Smart Solutions -automaatiojärjestelmällä valvonta hoidetaan tietokoneen tai älypuhelimen välityksellä. Nyt valvontaan ei kulu niin paljon aikaa, kertoo EKJH:n Kukkuroinmäen aluevastaava Sami Huotari.

- En ole vieraillut pumppaamolla aikoihin, kun aiemmin piti käydä siellä säännöllisesti. Näen kaiken tarvittavan tietokoneelta tai puhelimelta.

Kukkuroinmäen käsittelylaitoksella on käytössä Flowroxin Malibu – käyttöliittymä, jonka näkymä on täydellinen kopio jätelaitoksen pumppaamosta ja käyttäjä saa tiedon poikkeamista sähköpostiin. Tämä vähentää suurten vahinkojen ja rikkoutumisten todennäköisyyttä huomattavasti, sanoo Huotari.

- Huomaisin muuten vasta paljon myöhemmin, jos joku on vialla. Pumput jatkaisivat pumppaamista ja saattaisivat mennä tukkoon, mikä aiheuttaisi häiriötä vesilaitokselle kulkevaan virtaukseen. Tämä voisi johtaa myös tarpeettomaan huoltokatkokseen, selventää Huotari.


Flowrox tarjosi EKJH:lle ratkaisun tarpeen mukaan

Kukkuroinmäen pumppuasemalla ohjataan kahdeksan pumpun toimintaa, joiden valvonnassa on ollut oleellista pystyä varmistamaan tasainen virtaus. Manuaalisesti seuratun järjestelmän vioituttua, EKJH:n täytyi löytää korvaava automaatiojärjestelmä. Flowroxilla olikin tarjota sopiva ratkaisu asiaan ja he kuuntelivat meidän toiveitamme tarkkaan, kertoo Huotari.

- Flowroxin asiantuntijat tutkivat tarkkaan pumppausaseman ja edellisen järjestelmän. He tarjosivat meille sen mitä halusimme ja ehdottivat myös mitä kannattaisi tehdä kehittääksemme pumppuaseman toiminnan analysointia ja tiedon keräämistä, sanoo Huotari.

Virtauksenhallintaratkaisuja jo yli 40 vuoden ajan kehittänyt Flowrox pystyikin tarjoamaan EKJH:lle kaiken valmiina ohjelmoinnista ja asennuksesta lähtien. Asiakkaan kannalta on helpompi, kun palvelu tulee kokonaisuudessaan yhdestä paikasta, sanoo Flowroxin Smart Solutions kehityspäällikkö Tero Ahonen.

- Tarjosimme EKJH:lle ratkaisun, jossa heidän ei tarvitse miettiä, kuka tekee sähköasennukset, putkityöt, ohjelmoinnin tai projektinhallinnan. Säästämme näin asiakkaan aikaa, lisää Ahonen.


Flowroxin ja EKJH:n yhteistyö jatkuu

Flowroxin asiantuntijat tarkkailevat Kukkuroinmäen pumppaamoa myös asennuksen jälkeen. Näin toimintaa voidaan kehittää ja optimoida edelleen, sanoo Ahonen.

- Kun asensimme järjestelmän pumppaamolle, saimme tietoa siitä, kuinka virtaus todella käyttäytyy. Nyt voimme kehittää pumppaamon toimintaa entisestään. Hyvä esimerkki oli, että tasausaltaan pumpun nopeutta voitiin normaalitilanteessa pudottaa. Tämä pieni säätö varmistaa tasaisemman veden virtauksen, joka on erittäin tärkeää, Ahonen kertoo.

EKJH:n tapauksessa Flowrox voisi kehittää huollon ennakointia entisestään esimerkiksi lisäämällä erilaisia sensoreita.

 


 

Flowroxin pääkonttori sijaitsee Lappeenrannassa, sivutoimipiste Kouvolassa ja tytäryhtiöt Yhdysvalloissa, Australiassa, Etelä-Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Venäjällä ja Kiinassa. Lähes 80 % yrityksen tuotannosta menee vientiin ja palvelu on hoidettu yli 230 edustajan voimin ympäri maailmaa. Konsernilla on yhteensä yli 150 työntekijää, ja määrä on kasvussa.

Flowrox

ETELÄ-KARJALAN JÄTEHUOLTO OY ON YHDEKSÄN ETELÄKARJALAISEN KUNNAN OMISTAMA JÄTEYHTIÖ.

ETELÄ-KARJALAN JÄTEHUOLTO