3.5.2022

Rakuunamäellä opastetaan puutarhaviljelyyn ja kompostointiin tiedon, taidon ja taiteen keinoin 12. toukokuuta

Lappeenrannan kaupunki järjestää asukkaille suunnatun kierrätys- ja puutarha-aiheisen tapahtumapäivän torstaina 12. toukokuuta. Rakuunamäellä järjestettävän Eloa ja energiaa biojätteistä -tapahtumapäivän ohjelma on kaikille avoin.

Käytännön tietoa seminaarissa ja ulkoilmatapahtumassa

Lappeenrannan kaupungin ympäristösuunnittelija Anna Vuori kertoo, että Eloa ja energiaa biojätteistä -tapahtumassa tutustutaan biojätteiden kierrätyksen haasteisiin ja ratkaisuihin sekä kotipuutarhaviljelyyn.

– Tapahtumassa on asiantuntijoita kertomassa käytännön lajittelusta, kompostoinnista ja viljelystä. Tarjolla on monenlaista tietoa ja taitoa siitä, mitä esimerkiksi oman keittiön banaaninkuorille ja kahvinpuruille voi tehdä.

Päivän ensimmäinen osuus on Upseerikerholla klo 13–15.30 järjestettävä seminaari, johon kuuluu asiantuntijaluentoja. Ennen seminaaria Upseerikerholla tarjotaan klo 12–13 maksuton lounas enintään 50:lle etukäteen ilmoittautuneelle. (Ilmoittautumaan pääsee täältä.)

Seminaarin jälkeen tilaisuus jatkuu ulkoilmatapahtumana Rakuunamäen yhteisöpuutarha Plantiksella klo 16 alkaen. Ulkoilmatapahtumassa on mahdollisuus tutustua jätteiden lajittelun ja kompostoinnin lisäksi hävikkiruoan vähentämisen keinoihin, kotipuutarhaviljelyyn sekä kompostimullan hyödyntämiseen puutarhassa.

Yhteisöpuutarhassa on näytteillä erilaisia lajittelu- ja kompostointiastioita sekä kotipuutarhaviljelyyn tarvittavia tarvikkeita, kuten kompostoreita, lajitteluastioita ja kasvatuslavoja sekä linnunpönttöjä ja hyönteishotelleja. Osallistujille on jaossa biojätepusseja, ja paikan päällä voi myös harjoitella biojätepussin taittelua sanomalehdestä.

Anna Vuori kertoo, että tapahtumapäivän tavoitteena on kannustaa lappeenrantalaisia ja eteläkarjalaisia lajittelemaan biojätteensä vielä nykyistä paremmin.

– Etelä-Karjala pärjää ihan hyvin valtakunnallisessa lajitteluvertailussa, mutta maakunnan kuivajätteen seassa on kuitenkin vielä noin neljäsosa biojätettä.

Tieto, taito ja taide osana yhteisöpuutarhan toimintaa

Tapahtumapäivän päätteeksi Uus kulttuuri ry järjestää yhteisöpuutaha Plantiksella kulttuuritapahtuman klo 18 alkaen. Illan aikana esiintyvät muusikko Heli Valkama sekä lavarunoutta esittävä Vilma Panula.

Uus Kulttuuri ry:n puheenjohtaja Lauri Tujulan mukaan Eloa ja energiaa biojätteestä -tapahtumapäivä aloittaa yhteisöpuutarha Plantiksen toiminnan kasvukaudella 2022.

– Tänä vuonna panostamme Plantiksella viljelytoiminnan lisäksi tapahtumiin. Ekologista kulttuuritoimintaa kehittävän yhdistyksemme Uus Kulttuuri ry:n tavoitteena on kiteyttää Yhteisöpuutarhan tapahtumakonsepti tiedon, taidon ja taiteen teemoihin. Plantiksen kevään ensimmäisenä tapahtumana Eloa ja energiaa biojätteestä tulee tarjoamaan kaikkea tätä.

Tapahtuman järjestäjinä ovat Circwaste- ja Cata3Pult-hankkeet. Tapahtumapäivän järjestämisessä ovat mukana myös yhteisöpuutarha Plantiksen aktiivit, Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy, Etelä-Karjalan jätehuoltoviranomainen, Martat, Länsi-Saimaan 4H, Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ja paikallisia yrityksiä.

Lisätietoja:

Anna Vuori, ympäristösuunnittelija, Lappeenrannan kaupunki

0405701044, anna.vuori(at)lappeenranta.fi

Lauri Tujula, puheenjohtaja, Uus Kulttuuri ry

lauri.tujula(at)gmail.com

Osoitteet:

Upseerikerho, Upseeritie 2

Yhteisöpuutarha Plantis, Väinö Valveen katu