18.3.2022

Voimauttavaa keskustelua luonnosta – Lappeenrannan kaupunki osallistui Luontodialogiin

Luonnon merkitys on korostunut korona- ja kriisiaikana. Etätyössä työmatka jää monella pois, mutta työntekijä kaipaa raikasta ilmaa ja katkoa työpäivään. Luonto elvyttää ja virkistää, ja pieni lenkki luonnossa tuo puhtia arkeen. Samaan aikaan huoli luonnon hyvinvoinnista on kasvanut tieteentekijöiden luontokadon kiihtymistä todentavien raporttien myötä.

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran aloitteesta ympäri Suomea järjestettiin yli sata Luontodialogi-keskustelua 9.3.2022. Lappeenrannassa kaupungin Greenreality-palvelut ja Lappeenrannan seudun ympäristötoimi järjestivät luontodialogin, jonne kutsuttiin viitisentoista erilaista, eri-ikäistä ja eri väestöryhmiä edustavaa kuntalaista.

Keskusteluun haettiin sellaisten ryhmien edustajia, jotka eivät tavallisesti pääse ääneen Suomen melko jakautuneessa luontokeskustelussa. Dialogissa ei haettu ratkaisuja vaan syvennyttiin keskustelemaan pääteemoihin: omaan luontosuhteeseen ja luontokatoon. Keskustelun vetäjä Anna Vuori Lappeenrannan kaupungilta muistutti avauspuheenvuorossaan, että tämän ajan kriiseissä luonto voi tuoda turvaa ja rauhoittaa.

- Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on horjuttanut koko Euroopan turvallisuuden tunnetta. Meitä kaikkia se on järkyttänyt ja ahdistanut. Elämän kriisitilanteissa luonto voi tuoda lohtua ja hivenen rauhallisempaa mieltä.

Keskusteluissa tuli esille ihmisten vahva ja koko elämän mittainen luontosuhde. Puheenvuoroissa pohdiskeltiin, mitä kaikkea luonto antaa ihmiselle ja mitä itse voi tehdä luonnon hyväksi. Luonnon rauhoittavuus, turva ja ilo nousivat voimakkaasti esille, ja toisaalta ahdistus ja voimattomuus luontokadon edessä.

Luontoon liittyvien tunteiden kirjo ja niiden intensiteetti on suuri. Luonto on monelle tärkeä ja arvokas arjen voimavara, jonka merkityksen huomaa viimeistään silloin kun se on kadonnut. Keskustelun vetäjä, vesistöasiantuntija Raija Aura Lappeenrannan kaupungilta muistutti, että luonnonrauhaa ei tarvitse aina etsiä kaukaa.

- Oman kodin läheltä ja kaupunkiluonnosta voi löytää hienoja luontokohteita ja -elämyksiä.

Keskustelussa nousi esille myös talouden, kuten kaivostoiminnan sekä metsätalouden vaikutukset ihmiselle ja luonnolle.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra kokoaa Luontodialogeissa kirjatut ajatukset yhteen ja käyttää niitä Luontoviisas Suomi 2035 -visiotyön tukena. Keväällä julkaistavassa visiossa pyritään luomaan realistinen kuva luontopositiivisesta Suomesta – maasta, jossa luonnon köyhtyminen on saatu yhteistyöllä pysäytettyä.

Lappeenrannan kaupunki on ottanut konkreettisen askeleen luonnon monimuotoisuuden huomioimisessa ja käynnistänyt luonnonmonimuotoisuusohjelman laatimisen. Ympäristönsuojelupäällikkö Sara Piutusen mukaan luontodialogia voidaan hyödyntää myös ohjelman laatimisessa.

- Lappeenrannan Luontodialogin ajatuksia käytetään myös tekeillä olevassa luonnonmonimuotoisuusohjelmassa, sanoo Piutunen.

Lisätietoja:

Lappeenrannan kaupunki

Anna Vuori, ympäristösuunnittelija
p. 040 570 1044, anna.vuori(at)lappeenranta.fi

Raija Aura, vesistöasiantuntija
p. 040 5843 278, raija.aura(at)lappeenranta.fi

Sara Piutunen, ympäristönsuojelupäällikkö
p. 040 081 7636, sara.piutunen(at)lappeenranta.fi

Terhi Jantunen, asiantuntija
p. 040 530 5958, terhi.jantunen(at)lappeenranta.fi