3.9.2021

Blogi/Lappeenrannan ilmastopaneelissa todettiin, että juuri nyt on aika toimia

Mitä ihmettä sitä on oikein kupeksittu kaikki nämä vuodet?

Kun halutaan kansalaisia paikalle, Kansalaistori toimii tapahtumapaikkana kuten pitääkin: ainakin Greenreality-karnevaalien suhteen. Tapahtuman järjestäjillä oli 25.8. iltapäivällä jo syytä vapautuneeseen hymyyn, kun porukkaa laskettiin käyneen lähes tuhat henkeä.

Sokeriksi pohjalle oli ohjelman lopuksi varattu ympäristöaiheinen paneeli, jossa minulla oli kunnia toimia asiantuntevan joukon moderaattorina. Lämpimästi pukeutuneena asetuimme väittelykehään helpottuneena siitä, että vaihteleva keli ei ajanut sentään kaikkia kuulijoita sisätiloihin.

Ja sitten verbaalinen mittelö alkoikin.

Aiheet veivät mennessään ja ensimmäisten kysymysten jälkeen minulla oli moderaattorina täysi työ saada suunvuoroa. Tunnelma huipentui aikamatkalla vuoteen 2031:

Jos haluamme silloin välttää, että syyttävä sormi sojottaa kohti nykyisiä päättäjiä tekemättömistä ratkaisuista, niin mitä pitää tehdä nyt?

Tässäkään meidän panelistimme eivät jääneet sanattomaksi, vaan konstit olivat selvät.

Tästä päivästä alkaen:

  1. Ruokavalio kuntoon: Vähemmän lihaa, enemmän vihanneksia.
  2. Liikutaan järkevästi. Kun on vaihtoehto autolle, käytetään sitä.
  3. Autoillaan järkevästi: Liikenteen päästöjä saadaan jo alas nykyteknologioilla, eikä vain sähköllä.
  4. Säästäväisyys kunniaan. Käytetään energiatehokkaita sähkölaitteita, hankitaan vihreätä sähköä.
  5. Yhteiskäyttö on perinteinen tapa nostaa tavaroiden käyttöastetta. Se on tullut taas muotiin ja pysyy muodissa.
  6. Lopetetaan vatulointi. Muutosvauhti ja siihen liittyvä päätöksenteko on nyt aivan liian hidas.

Muuta paneelista vapaasti muistellen:

Onko Lappeenrannan Green Leaf- palkinnosta/kansainvälisestä näkyvyydestä ollut hyötyä Lappeenrannan yrityksille? Ei vielä.

Tulevatko kestävän kehityksen edellyttämät muutokset meille aivan liian kalliiksi? Kyllä tämä maksaa, mutta mikä on vaihtoehto?

Kestävä kehitys – onko tässä mitään uutta? Eipä juuri.

Onko vesistöjen puhtaus kaupungeille ja sen asukkaille entistä tärkeämpi? Jo oli aikakin lopettaa järvien pitäminen viemäreinä.

Mitä mieltä hanhien oleskelusta uimarannoilla? Kaupungin uimarannoilla kuuluu ihmisten viihtyä. Siellä käyskentelevät hanhet kuuluvat muualle tai vaihtoehtoisesti pannuun.

Vielä kerran kiitos loistaville panelisteille Virve Hokkanen, Pauliina Jalonen, Arttu Muukkonen, Elina Ojala ja Ari Torniainen.

Kirjoittaja on Lappeenrannan kaupungin strategiajohtaja Markus Lankinen

"Mitkä ovat Green Leaf -voittovuoden
hyödyt Lappeenrannalle ja Suomelle?"