21.3.2019

Elektroway ja Proheat toteuttamassa LUT Junior Universityn työpajaa

Elektroway ja Proheat toteuttamassa LUT Junior Universityn työpajaa

Energia- ja ympäristöalan verkoston Greenreality Networkin jäsenyritykset Elektroway Oy ja Proheat Oy osallistuvat LUT Junior University -työpajatoiminnan toteuttamiseen. Yritykset ovat olleet alusta asti suunnittelemassa Greenreality Networkin työpajaa yhdessä LUT:n ja Lappeenrannan kaupungin kanssa. Verkoston työpajaa pilotoitiin yliopistolla torstaina 21.3. Sammonlahden koulun 8.-luokkalaisille. Työpaja on osa oppilaille suunniteltua monialaista Kestävä asuminen –oppimiskokonaisuutta, joka tulee Junior Universityn vakiintumisen myötä pysyväksi osaksi yläkoulujen opetusta.

Työpajassa oppilaat pääsivät Elektrowayn Riikka ja Viljami Mehiläisen sekä Juha-Matti Uosukaisen opastuksella tutustumaan taloautomaatioon ja oppivat, että järjestelmällä voi ohjata muun muassa valaistusta, lämmitystä tai vaikka kaihtimia kosketusnäytön ja mobiililaitteiden kautta. Oppilaat pääsivät myös itse kokeilemaan, miten helppoa järjestelmällä on ohjelmoida erilaisia toimintoja taloon. Lisäksi Elektroway tutustutti oppilaita sähköön, uusiutuvaan energiaan, sähkön varastointiin sekä käyttöön Voimala-opetuspaketin avulla. Oppilaat pääsivät tekemään erilaisia kytkentöjä ja laittoivat esimerkiksi kytkentälevyyn kiinnitetyn diskopallon pyörimään.

Proheatin Timo Lappalainen perehdytti oppilaita LUT:lle toimittamaansa, kiinteistöautomaatiolla ohjattavaan vesi-ilmalämpöpumppuhybridijärjestelmään, joka lämmittää ja jäähdyttää saneerattua yliopiston päärakennusta nykyaikaisella ja ympäristöystävällisellä tavalla. Tehtävänä oli tutkia järjestelmän komponentteja ja pohtia esimerkiksi venttiilien ja kiertovesipumpun käyttötarkoitusta, sekä löytää erilaiset osat vielä suunnittelukaaviosta. Lisäksi ratkottiin opettajien avustuksella energiaan liittyviä laskutehtäviä ja tutustuttiin erilaisiin putki- ja asennustöissä tarvittaviin työkaluihin.

Oppilaat olivat jo ennakkoon opiskelleet työpajan aihepiireihin liittyviä asioita koulussa. Työpajan jälkeen oppilaat valmistelevat koululla esityksen, jonka avulla he opettavat työpajassa oppimansa asiat muille oppilaille. Muihin Junior Universityn työpajoihin osallistuneet oppilaat taas vastaavasti opettavat omien työpajojensa sisältöjä muille.

Kestävä asuminen –oppimiskokonaisuuteen kuuluu myös kotitehtävä, jonka puitteissa oppilaat vievät kestävän asumisen oppeja koteihinsa. Tällä tavalla 8.-luokkalaisten kodit osallistetaan Greenreality-kodit –toimintaan ja pohtimaan kotiensa hiilijalanjäljen pienentämistä.









Talon toimintojen ohjelmointia taloautomaatiojärjestelmällä. Oppilailla heräsi hyviä kysymyksiä muun muassa virtahävikistä.

Hybridijärjestelmän komponentteihin
tutustumista.


Energiaan liittyvät laskutehtävät tarjosivat haasteita.


Työkaluja ja sähköskootteri.


Oppilaat yhdessä Elektrowayn ja Proheatin kanssa.