30.4.2019

Lappeenrannassa vietetään valtakunnallista pyöräilyviikkoa 4.–12.5. – teemaviikolla tapahtumia koko perheelle

Lappeenrannassa järjestetään kaikille avoimia tapahtumia valtakunnallisella pyöräilyviikolla 4.–12.5.2019. Greenreality Lappeenranta ja Lappeenrannan Pyöräilijät ry järjestävät asukkaille monenlaista toimintaa pyöräilyn etuja ja mahdollisuuksia esitellen.

Kaupungin Greenreality-palveluiden Sanna Laukkanen kertoo, että valtakunnallisen pyöräilyviikon pääteemana on tänä vuonna pyörämatkailu.

– Viikon teema painottuu oman kunnan ja lähialueen pyörämatkailukohteisiin ja -mahdollisuuksiin tutustumiseen. Haluamme innostaa asukkaita tutkimaan lähiluontoa ja kulttuurikohteita pyörän selästä käsin.


Pyöräilyviikko huipentuu lauantain tapahtumiin

Pyöräilyviikkoon kuuluu erilaisia teemapäiviä, kuten esimerkiksi Perhepyöräilypäivä, Pyörällä kouluun ja Pyörällä kauppaan. Asukkaita kannustetaan mukaan teemapäivien mukaiseen toimintaan omatoimisesti.

Tiistaina 7.5. vietetään Pyörällä töihin -päivää, jolloin Lappeenrannan Pyöräilijät tarjoavat aamukahvit työmatkapyöräilijöille klo 6.30–8.30 Marianaukiolla.

– Kahvitellessa on mahdollisuus vaihtaa ajatuksia muiden työmatkapyöräilijöiden sekä paikalla kahvia jakavien Lappeenrannan Pyöräilijöiden ja Greenreality-palveluiden edustajien kanssa, Sanna Laukkanen sanoo.

Lappeenrannan osalta valtakunnallinen pyöräilyviikko huipentuu lauantaina 11.5. järjestettäviin tapahtumiin. Toiminta alkaa klo 10 Rakuunamäeltä Adolf Ehrnroothin aukiolta kaikille avoimen pyöräparaatin merkeissä ja jatkuu Lakes ry:n järjestämässä Spring Party & leikkipäivä -tapahtumassa. Mukana paraatissa ovat myös SPR:n piristäjät riksoineen.

– Pyöräparaati päättyy klo 10.30 Marianaukiolle, jossa kaupunki tarjoaa kaikille mukana olleille ilmaiset jäätelöt. Jäätelökupongit jaetaan osallistujille etukäteen lähtöpaikalla, Laukkanen kertoo.

Koko perheen Spring Party & leikkipäivä -tapahtuma järjestetään klo 10–14 Marianaukiolla. Tarjolla on pikahuoltoa pyörille ja uusien kaupunkipyörien, kesän pyöräilytoiminnan sekä lähialueen pyöräilyreittien esittelyä kaupungin Greenreality-palvelujen ja Lappeenrannan Pyöräilijöiden toimesta. Lapsille on luvassa pyöräilytaitorata.

Lauantaina pyöräilijät pääsevät myös nauttimaan pyörälenkkisaunan lämmöstä Myllysaaren saunalla. Naisten vuoro on klo 12–14 ja miesten klo 14–16. Saunominen on pyörällä paikalle saapuville maksutonta. Saunaan mahtuu kerrallaan 20 saunojaa, ja sisään pääsee saapumisjärjestyksessä. Paikalla on kartta, johon saunojat merkitsevät saunalenkkireittinsä.


Pyöräilylenkkejä aloittelijoille ja kokeneillekin pyöräilijöille

Lappeenrannan Pyöräilijöiden Matti Pesu kertoo, että pyöräily-yhdistys järjestää tyypillistä kesäkauden pyöräilytoimintaa pitkin viikkoa.

– Tarjolla on muun muassa maantiepyöräilyn eri nopeusryhmien lenkkejä niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin polkijoille.

Suuren suosion saavuttanut 7–15-vuotiaiden maastopyöräilyyn painottuva Junnupyöräily aloittaa kautensa pyöräilyviikon aikana. Tarkempaa tietoa lenkeistä löytyy Lappeenrannan Pyöräilijöiden verkkosivulta.

Kuva: Lappeenrannan Pyöräilijät ry

Lisätietoja

Lappeenrannan kaupunki
Greenreality-palvelut
Sanna Laukkanen
puh. 040 534 0455, sanna.laukkanen@lappeenranta.fi

Lappeenrannan Pyöräilijät ry
Matti Pesu
puh. 040 534 0455, mattipesu@gmail.com