Kuntien kulutusperusteiset päästöt laskettiin Sitowisen ja Luonnonvarakeskuksen toteuttamassa Kulma-hankkeessa nyt kolmatta kertaa, ja siihen osallistui Lappeenrannan lisäksi 21 kuntaa. Kulutuksen hiilijalanjälki koostuu energiankulutuksesta, rakentamisesta, liikkumisesta, ruuasta sekä tavaroiden ja palveluiden hankinnasta. Lappeenrantalaisten kulutuksen hiilijalanjälki vuodelta 2024 on laskettu Kulma-mallilla.
Kulma-raportin mukaan Lappeenrannan kulutusperusteiset kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2024 545,7 kt hiilidioksidiekvivalenttia (CO2-ekv). Verrattuna muihin Kulma-hankkeen kuntiin Lappeenrannassa oli kolmanneksi vähiten kulutusperäisiä päästöjä. Lappeenrantalaisten kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2024 yhteensä 7,48 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia asukasta kohden.
Tulokset osoittavat, että suurin päästölähde on tavaroiden ja palveluiden hankinta (29 %). Seuraavaksi suurimmat päästöt muodostuivat ruoasta (28 %), liikkumisesta (19 %) ja energiankulutuksesta (18 %) syntyneet päästöt. Vähiten päästöjä oli syntynyt rakentamisesta (6 %).
Kuntien kulutusperusteiset päästöt laskettiin Sitowisen ja Luonnonvarakeskuksen toteuttamassa Kulma-hankkeessa nyt kolmatta kertaa. Päästöjen laskentamallia on kehitetty jokaisella laskentakierroksella, jotta päästäisi entistä tarkempiin tuloksiin. Tässä hankkeessa laskentaa pystyttiin tarkentamaan erityisesti yksityisen sektorin, eli kotitalouksien kulutuksen osalta. Lisäksi rakentamisen päästökertoimia päivitettiin vastaamaan tuoreinta tutkimustietoa
Kuntien vaikutusmahdollisuudet kulutuksen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen ovat merkittävät. Kunnat voivat tukea asukkaitaan ilmaston kannalta kestävissä valinnoissa esimerkiksi panostamalla julkiseen liikenteeseen ja ruokailuun, tarjoamalla vähäpäästöistä kaukolämpöä sekä viestimällä ja tiedottamalla aiheesta.
Kulma-hankkeen toteutti Sitowise Oy yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Lisätietoa hankkeesta ja sen tuloksista löydät osoitteesta: www.sitowise.com