6.2.2016

Lappeenrantalaiset näyttävät muulle Suomelle mallia aurinkosähköjärjestelmien yhteishankinnoilla

Lappeenrantalaiset näyttävät muulle Suomelle mallia aurinkosähköjärjestelmien yhteishankinnoilla

WWF:n Earth Hour City Challenge -kilpailussa viikon 23 teemana on rakentaminen.

Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen Lappeenrannan seudun ympäristötoimesta muistuttaa, että rakentamisen energiatehokkuutta voi lisätä esimerkiksi aurinkopaneeleja asentamalla. Lappeenrannassa on asukasta kohden (kWp/10 000 asukas) eniten sähköverkkoon kytkettyjä aurinkosähköjärjestelmiä Suomessa. Jos kaikkea tuottamaansa sähköä ei pysty käyttämään itse, Lappeenrannan Energia Oy ostaa ylijäämäsähkön.

– Pioneerityötä aurinkopaneelien puolesta on Etelä-Karjalassa tehnyt Vesa-Matti Puro. Ennen kaikkea hänen aktiivisuutensa ansiosta maakunnassamme on tehty poikkeuksellisen paljon aurinkopaneelien yhteishankintoja ja -asennuksia yksityistalouksiin, Räsänen kertoo.

Vesa-Matti Puro innostui aurinkosähköstä vuonna 2012. Innostus sai alkunsa oman pursiseuran energiaratkaisujen selvittämisestä.

– Kun osallistuin TEKESin ilmastonmuutoksen uhkaa käsittelevään seminaariin, tajusin, että jotakin konkreettista pitää tehdä. Lisäksi Lappeenrannan teknillisen yliopiston aurinkosähköprofessori Jere Ahola sai minut vakuuttumaan asiasta, Puro kertoo.

Puro järjesti yhdessä Petri Savolaisen kanssa ensimmäisen yhteistilauksen vuonna 2013. Sen jälkeen yhteistilauksia on toteutettu yksityishenkilöille jo neljä kertaa. Niiden ansiosta Suomeen on toimitettu yhteensä jo yli 800 kWp aurinkosähkötehoa.

Yhteistilaukseen kuuluu suunnittelu, tilaus, oppimistyömaa, rakentaminen, työturvallisuus ja käyttöönotto.

– Järjestelyt alkavat sujua jo rutiinilla. Parhaillaan on käynnissä viides yhteistilaus. Tilaukseen kuuluu kaikkien tarvikkeiden yhteinen hankinta, mutta periaatteena on, että kukin toteuttaja tekee työmaallaan itse niin paljon kuin mahdollista. Sähköasentaja kytkee sitten laitteiston verkkoon. Sähköntuotannon ja kulutuksen seuraamiseksi on myös saatavissa laitteisto, ohjelmistot ja kytkentä internettiin, Vesa-Matti Puro selventää.

Sähkön tuotannon ja kulutuksen seuranta on Puron arvion mukaan selvästi lisännyt yleisemminkin aurinkopaneeliasennuksen tehneiden kiinteistönomistajien kiinnostusta energia-asioihin.

– He ovat asennuksen jälkeen kiinnittäneet huomiota koko talonsa energiatehokkuuteen ja kartoittaneet remonttien tarvetta. Moni on tehnyt lisäeristyksiä, maalämpöasennuksia, kodinkoneremontteja ja myös kiinnostus sähköautoihin on lisääntynyt. Yleensä energiankulutuksen taso laskee aurinkopaneeliasennuksen tehneillä asukkailla, koska seuranta lisääntyy.

Lappeenranta on WWF:n Earth Hour City Challenge -kilpailussa mukana ainoana suomalaiskaupunkina ja kilpailee yleisön suosiosta muun 44 finalistikaupungin rinnalla. Kilpailussa kannustetaan kaupunkeja ilmastonmuutosta ehkäisevään työhön.

WWF:n Earth Hour City Challenge -kilpailun yleisöäänestys jatkuu 19. kesäkuuta asti. Lappeenranta-kokemuksiaan voi jakaa myös sosiaalisessa mediassa tunnisteella #welovelappeenranta.

Lisätietoja

Lappeenrannan seudun ympäristötoimi
Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen
puh. 0400 815 284
ilkka.rasanen@lappeenranta.fi

Vesa-Matti Puro
puh. 0440 396 461
vesamattipuro@gmail.com

Lisätietoja aurinkopaneelien yhteishankinnoista aurinkovirta.fi