4.2.2022

Uuden tekstiilikuituja valmistavan biolaitoksen sijoittuminen Lappeenrantaan vahvistaa kaupungin vihreää osaamista – ekosysteemiajattelu ohjaa Fiber−X Finland -yrityksen toimintaa

Bio- ja kiertotalouden teknologiota ja materiaaleja kehittävä espoolaisyhtiö Nordic Bioproducts Group on investoimassa noin 30 miljoonaa euroa uuteen Lappeenrannan Harapaisiin rakennettavaan pilottilaitokseen, jonka toiminta alkaa vuoden 2023 alkupuolella. Laitoksen suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa lappeenrantalainen Fiber−X Finland -yritys.

Pilottilaitoksessa tullaan tuottamaan muun muassa selluloosasta Norratex-tekstiilikuitua, jonka Nordic Bioproducts on kehittänyt. Lappeenrannan laitoksen hankkeessa on mukana maailman kolmanneksi suurin sellunvalmistaja chileläinen CMPC Ventures.

Fiber-X:n toimitusjohtaja Mikko Ruuskan mukaan pilottilaitoksen sijoittuminen Lappeenrantaan on tuotekehittelyn kannalta hyvä asia.

– Meillä on materiaali, joka taipuu moneen. Lappeenrannassa materiaalin tutkimus- ja kehittämistyö pystyy jatkumaan täällä olevan osaamisen avulla LUT-yliopistossa ja LAB-ammattikorkeakoulussa.

– Ajatuksena on, että kun verkostoidumme Kaakon kulmalle, niin meillä on mahdollisuus tehdä tähän isompi klusteri alueellisesti ja katsoa mitä tuotantoja sieltä voi tulla.

Ekosysteemiajattelu ja kiertotalous keskeistä

Ruuska korostaa tuotantoprosessin ympärille rakentuvaa ekosysteemiajattelua, jota esimerkiksi Aalto-yliopisto on jo tutkinut paljon. Vuonna 2019 perustettu Nordic Bioproducts onkin alun perin juuri Aalto-yliopiston spinoff-yritys. Ekosysteemiajattelussa tuotantoprosessi mahdollistaa kokonaan uusien tuotteiden kehittämisprosessin muun muassa teollisuuden sivuvirtojen ympärille.

– Tällainen ajattelu luo tutkimusyhteistyötä esimerkiksi LUT-yliopiston & LAB- ammattikorkeakoulun välillä ja voi synnyttää uusia startup-yrityksiä, sanoo Ruuska.

Tulevassa pilottilaitoksessa sellusta valmistetaan muun muassa viskoosin korvaavaa tekstiilikuitua ilman myrkyllistä rikkihiiltä tai muita haitallisia kemikaaleja. Tarkoitus on, että samassa laitoksessa valmistetaan myös mikrokiteistä selluloosaa, jota voidaan hyödyntää monipuolisesti esimerkiksi kosmetiikka-, elintarvike-, lääke- ja rehuteollisuudessa.

Näiden lisäksi tuotantoprosessin sivuvirtoina syntyy sokereita, joita voidaan myös hyödyntää tulevaisuuden tuotteiden kehittämisessä.

– Tuotantoprosessin sivuvirtoina syntyviä sokereita voidaan hyödyntää esimerkiksi nahan korvikkeiden tai biomuovin valmistamisessa, kertoo Ruuska.

Lappeenrantaan tuleva pilottilaitos on kiertotalouden kannalta merkittävä, koska tuotantoprosessissa pystytään käyttämään useita erilaisia raaka-ainevirtoja.

– Tarkoitus on, että voimme käyttää tuotannossa esimerkiksi tekstiilijätteitä, maataloudesta jäävää jäteolkea ja nopeasti kasvavia kuitulähteitä, kuten pajua, listaa Ruuska.

Ympäristöystävällinen pilottilaitos tukee kokonaisuudessaan kaupungin strategiaa

Lappeenrannan pilottilaitoksen rakentaminen käynnistyy tämän vuoden aikana ja laitoksen käyntiinajo aloitetaan loppuvuodesta. Varsinainen toiminta pääsisi näin ollen alkamaan vuoden 2023 alkupuoliskolla. Laitos on tarkoitus rakentaa viimeisimpien standardien mukaan ja tehdä sen prosesseista ympäristöystävällisiä, kertoo Ruuska.

– Laitos kuluttaa murto-osan kemikaalia, vettä ja sähköä perinteiseen tuotantoprosessiin verrattuna. Laitos rakennetaan niin, että tuotantoprosessi itsessään on hyvin kestävä ja vähäpäästöinen.

Lappeenrannan pilottilaitokseen palkataan ensimmäisessä vaiheessa 30–40 henkilöä, lähinnä prosessihenkilökuntaa, laborantteja, myynti- ja markkinointihenkilöitä sekä toimihenkilöitä.

Lappeenrannan kaupungille Harapaisiin tuleva pilottilaitos on ilouutinen. Fiber−X Finland on kaupungin koordinoiman, Etelä-Karjalassa yrityslähtöisesti toimivan energia- ja ympäristöalan verkosto Greenreality Networkin jäsen.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan mukaan juuri tämänlainen yritysten kasvu ja kehitys sekä alueen vihreän osaamisen hyödyntäminen ovat kaupungin tavoitteiden ja strategian ytimessä.

– Tämä on hieno esimerkki Lappeenrannan vahvuuksista yrittäjälle. Tässä yhdistyvät meidän huipputason tutkimus- ja kehittämisosaaminen, metsäteollisuuskeskittymän merkitys ja edelläkävijyys kiertotalous-, energia- ja ympäristöasioissa.

Lisätietoja:

Mikko Ruuska, toimitusjohtaja,
Fiber−X Finland Oy
045 328 2002, mikko.ruuska(at)fiber-x.fi

Johanna Väyrynen, sidosryhmäjohtaja,
Lappeenrannan kaupunki
040 522 0856, johanna.vayrynen(at)lappeenranta.fi