Rakuunamäen leikkipaikan avajaiset

10.12.2021 10:00 - 10.12.2021 11:00

Avajaisseremoniassa on mukana Snellmanin päiväkodin lapsia. Leikkipuiston avaa lasten ja nuorten lautakunnan jäsen Antti-Pekka Kaarna. Avajaisiin osallistuvat myös Kesämäen aluejohtaja Anu Lindgren-Kilpiä sekä kaupunginpuutarhuri Laura Ratilainen. Kierrätetyn avajaisnauhan tarjoaa ylijäämämateriaalien uusiokäyttöä edistävä Innoverstas.

Osallistuva budjetointi- hankkeessa asukkaiden kannatusta sai uuden leikkivälineen hankkiminen johonkin kaupungin ylläpitämään leikkipaikkaan. Kaupungin leikkipaikoista vastaava Kadut ja ympäristö- vastuualue valitsi uuden leikkivälineen sijoituspaikaksi Rakuunamäen leikkipaikan. Kyseinen leikkipaikka sijoittuu Vilho Petter Nenosen puistoon, joka on yksi keskustan alueen käytetyimmistä leikkipaikoista. Se on hyvin saavutettavissa, mutta silti rauhallisella paikalla. Lisäksi leikkipaikan ympäristöön sijoittuu muitakin mielenkiintoisia vierailukohteita, kuten yhteisöpuutarhan alue ja varuskunta-alueen useat muistomerkit.

– Rakuunamäen kehittyessä asuinalueeksi, tulee todennäköisesti leikkipaikankin suosio kasvamaan, joten siihen panostaminen oli tässä kohtaa ajankohtaista.

Rakuunamäen leikkipaikkaan päätettiin siis panostaa hieman enemmän kuin alkuperäinen ajatus oli. Leikkipaikkaa varten hankittiin uusi niittyaiheinen iso keinulauta. Sen toisessa päässä on selkänoja, joten välineessä on huomioitu myös esteettömyys. Leikkipaikalle asennettiin keinulaudan lisäksi uusi karuselli ja penkki-pöytäryhmä sekä uudet keinutelineet. Penkit ja roska-astiat kunnostettiin myös. Leikkipaikalle tunnusomainen hevosen muotoinen liukumäki jätettiin paikalleen.

Huolehditaan yhdessä turvallisuudesta kasvomaskein ja turvavälein.