”Tämä ajattelu tuo elämään monenlaisia etuja, joista kukin voi löytää omansa.”
 

Korhosen perhe

Ketkä: helluntaiseurakunnan pastori Helena, eläkeläinen Mauri
 
Missä: Pontus, noin 8,5 km Lappeenrannan keskustasta
 
Koti: 80-luvulla valmistunut omakotitalo, puu-/sähkölämmitys
Korhosen perhe

Luontevasti arkielämään istuvia tekoja

Kahdeksan vuotta Lappeenrannassa asunut Korhosen pariskunta, Helena ja Mauri, ovat aktiivisia luonnossa liikkujia. He tuntevat Etelä-Karjalan retkeilymaastot ja laavut sen verran hyvin, että ovat opastaneet ja vieneet paikallisiakin retkille. Luonnon kunnioittaminen näkyy myös heidän jokapäiväisessä elämässään: kodin lämmittämiseen tarvittava puu saadaan ystävien metsästä metsänhoidon seurauksena, kompostori käy kodin takapihalla ympäri vuoden, ja kaikki muutkin jätteet he kierrättävät säntillisesti.

Ennen jaksoa heidän hiilijalanjälkensä oli noin 7 tonnia CO2/hlö/vuosi. Lukema putosi jakson aikana noin kaksi prosenttia. Yli puolet lähtötilanteen hiilijalanjäljestä syntyi matkustamisesta sekä vapaa- ja loma-ajan aktiviteeteista.

”Harmittavan paljon pitkät matkat nostivat hiilijalanjälkeämme. Käymme lastemme perheiden luona pääkaupunkiseudulla, ja kesäpaikkamme on sellaisessa paikassa, ettei sinne ole järkevää reittiä julkisilla kulkuneuvoilla. Arkielämä meillä on aika vähäpäästöistä”, Helena sanoo.

Myös Mauri kertoo kokeilujakson vahvistaneen hänen havaintoaan liikkumisen vaikutuksista.

”Liikkuminen osoittautui laskelmissa yllättävän kalliiksi. Myös se tuli huomattua, että tässä meidän talossamme on merkittävästi vähemmän juoksevia menoja kuin auton ylläpidossa. Nykyisen automme kokonaiskustannus vuodessa on noin 5000 €. Myimme toisen automme pois noin vuosi sitten. Auto kuluttaa hirveästi energiaa.”

Pieniä, mutta sitäkin merkittävämpiä tekoja

Kestävän arjen kokeilujakson aikana he kokeilivat tekoja, jotka luontevasti istuivat heidän arkeensa.

”Otimme Etelä-Karjalan jätehuollolta monilokeroroskiksen varmistamaan kierrätystä. Se on ollut tosi hyvä juttu. Lisäksi on se komposti. Kun olemme kahdestaan, välillä meinaa olla sitä ongelmaa, että kompostoitavaa syntyy liian vähän.

Olemme aktivoituneet myös tekstiilikierrätyksessä. Esimerkiksi vaateketju H&M kierrättää vanhat vaatteet. Siivotessa ja pyykätessä käytämme nykyään enemmän luonnonmukaisia pesuaineita. Esimerkiksi suursiivousta tehtäessä ruokasooda toimii monessa asiassa ja pyykinpesussa etikka toimii erinomaisesti. Olemme myös vähentäneet pesuaineiden käyttöä – yleensä puolet siitä määrästä, mitä purkin kyljen annosteluohjeessa lukee, riittää.

Lisäksi olemme lisänneet kasvisruokapäivien määrää reilusti. Minulla ruokavalio on aina ollut kasvispainotteinen, mutta Maurille se oli isompi muutos. Nykyään meillä on 3–4 kasvisruokapäivää viikossa. Ruokailun osalta hiilijalanjälkemme tippui selkeimmin.

Koska meillä on enää yksi auto, olemme opetelleet elämään sen varassa. Kokeilimme jakson aikana bussilla liikkumista yhdessäkin, ja minä menin bussilla muutaman kerran töihin. Minun työaikani ovat aika vaihtelevat, ja työhön kuuluu paljon myös esimerkiksi käyntejä perheissä. Bussi kulkee täältä kerran tunnissa, ja jos aikataulut eivät täsmää, joutuu kävelemään jollekin toiselle pysäkille. Työmatkaan minulla menee autolla 12 minuuttia, kun bussilla matkustan 45 minuuttia. Julkisen liikenteen käytössä on vähän haasteita”, Helena kertoo.

Energian kulutus minimiin

Korhoset investoivat kokeilujakson aikana ilmalämpöpumppuun. Lisäksi Maurilla on selvät suunnitelmat, kuinka energian kulutusta voidaan entisestään vähentää.

”Olemme jo kauan suunnitelleet ilmalämpöpumpun ostamista, mutta vasta nyt saimme sen tilattua. Muutimme pumppua tilauksen jälkeen vielä vähän isommaksi, joten se vähän hidasti toimitusta eikä sitä ole vielä asennettu. Pumpulla on parempi hyötysuhde, kun se ei käy koko ajan täysillä.

Myös talomme ilmastointi muutetaan lämpöä kerääväksi lämmöntalteenottokoneen avulla. Meillä on siitä hyvät kokemukset aiemmasta kodistamme. Lämmöntalteenoton ansiosta keskuslämmitys voitiin kytkeä päälle 1–1,5 kuukautta myöhemmin kuin normaalisti. Kokeilujakso sai aikaiseksi sen, että hankimme jo kaikki osat ja putket valmiiksi, että se täytyy vain asentaa.

Olen lukenut, että 40 prosenttia pientalon hankitusta lämmöstä haihtuu ilmaan ilmastoinnin kautta. Se on kallista, kun energiaa menee hukkaan.

Lisäksi aion hankkia vielä aurinkolämpökeräimet talon seinälle. Meillä on valmiiksi iso lämminvesivaraaja, jota voidaan kesällä lämmittää sähkön sijaan aurinkolämmöllä.”

”Jo ennen kokeilujaksoa ja nykyäänkin, kun lähdemme reissuun, pidämme kodin aika viileänä. Säädämme lämmöt niin, että kotona on noin 15 astetta, kun tulemme takaisin. Hyvin nopeasti se kodin lämpötila balansoituu, kun laittaa tulet uuniin ja lämmittää saunan”, täydentää Helena.

Positiivisen kautta

Kokeilujakso oli pariskunnan mielestä hyvä kokemus kaikin puolin. Varsinaiset tulokset tosin nähdään vastan pidemmän ajan kuluttua.

”Kyllä tämä jakso oli täyttä asiaa. Kuukaudessa on ehtinyt päätöksiä tulevaisuuden varalle, mutta niiden vaikutukset eivät ole vielä kunnolla nähtävissä. Odotankin sitä, että saadaan lämpöpumppu asennettua, että miten se alkaa vaikuttaa”, Mauri sanoo ja jatkaa:

”Kestäviin elämäntapoihin liittyvä informaatio on yleensä liian holistista – sen pitäisi nivoutua luontevammin arkielämään. Sellainen liioitteleva puhe voi pelästyttää, ettei moni uskalla edes kokeilla. Myönteisen kautta pitäisi löytää se juttu. Ei tämä ole uhraus vaan se tuo elämään monenlaisia etuja, joista kukin voi löytää omansa.”