YASKAWA Environmental Energy The Switch Oy

Sähköä luonnosta

THE SWITCHIN JÄRJESTELMÄT TEKEVÄT TUULIENERGIASTA SÄHKÖÄ JA ALENTAVAT KUSTANNUKSIA MERENKULUSSA JA TEOLLISUUDEN RATKAISUISSA.

Tuuli, aurinko ja meren aallot ovat energialähteitä, joiden teho vaihtelee jatkuvasti. Uuden teknologian avulla muuttuvatehoisesta energiasta saadaan käyttökelpoista ja uusiutuvan energian tuotannosta kannattavaa.

YASKAWA EED / The Switch on kehittyneen voimansiirto- ja sähköntuotantoteknologian edelläkävijä, joka tarjoaa tulevaisuuden sähkökäyttöratkaisuja. Sen asennuskanta koostuu megawattiluokan kestomagneettigeneraattori- ja tehonmuokkainpaketeista, joita on toimitettu yli 13 gigawattia eri puolille maailmaa. Yhtiön päätoimialoja ovat tuulivoima, merenkulkuala ja erikoissovellukset teollisuuteen.

– Ratkaisujamme käytetään eniten tuulivoimaloissa, mutta marine- ja teollisuuden toimitusten osuus on ollut jo pitkään kasvussa, kertoo YASKAWA EED:n tuotantojohtaja Matti Nikkinen.

YASKAWA EED:n innovatiiviset voimansiirto- ja sähköntuotantoratkaisut lisäävät voimantuotannon kannattavuutta ja vaikuttavat sähkönkäyttöön kustannuksia alentamalla.

Japanilainen Yaskawa-konserni osti The Switchin vuonna 2014, ja tarjoaa yhtiölle mahdollisuuden jatkuvaan tuotekehitykseen ja innovointiin. Yaskawa Electric Corporation on maailman johtavia liikkeenhallinnan, robottiautomaation ja järjestelmäsuunnittelun teknologiatoimittajia.

YASKAWA ENVIRONMENTAL ENERGY / THE SWITCH SUUNNITTELEE JA VALMISTAA LAPPEENRANNASSA TUOTTEITA KAIKKIIN YHTIÖN PÄÄTOIMIALOIHIN. YHTIÖN PÄÄKONTTORI SIJAITSEE HELSINGISSÄ JA TUOTANTOLAITOKSET SUOMESSA LAPPEENRANNASSA JA VAASASSA. NOIN 98 % TUOTANNOSTA MENEE VIENTIIN.

YASKAWA EED / The Switch